Omakotiasujalle lattiaviilennyksellä helpotusta helteisiin

Juha Savolainen rakensi perheensä kanssa omakotitalon Hollolan kirkonkylälle vuonna 2018. Talossa on energiapaaluihin perustuva maalämpöjärjestelmä. 18 teräksisessä perustuspaalussa kiertää maalämpöliuos, joka kerää lämmön talteen. Talvella maalämpöpumppu lämmittää ja kesällä jäähdytysyksikkö viilentää.

”En ollut tällaisesta järjestelmästä aiemmin kuullutkaan. Paaluttaja kun saapui ja alkoi lyömään perustuspaaluja maahan, jutteli siinä paaluja hakatessaan niitä näitä ja kysyi, tiesimmekö että tähän saisi liitettyä myös maalämpöjärjestelmän ja viilennysyksikön. Kotimatkalla sitten soittelin CoolDownCrew:n Tomille ja kyselin lisää. Seuraavana päivänä tehtiin tilaus.

Paalutus tapahtui tammi-helmikuussa alkuviikosta, loppuviikosta laitettiin putkitus. Projekti meni aikataulun mukaan ja asennus tapahtui kuin oltiin sovittu.

Näinä nykykesinä, kun on ollut aika korkeita lämpötiloja, lattiaviilennys on ollut aivan ehdoton. Ei oltaisi pystytty täällä asumaan ilman sitä. Talo on tummanharmaa kauttaaltaan ja kerää lämpöä auringosta aika rajusti. Pystymme pitämään 20 asteen sisälämpötilaa kesällä yötä päivää. Ilman lattiaviilennystä täällä olisi ollut varmaan 35 lämmintä.

Osa ihmisistä ajattelee, että sisäilmaa pitäisi kuivattaa viilennyskautena, mutta meillä ei ole kyllä ollut sen kanssa mitään ongelmia. Kun viilennys tulee lattian kautta, niin eihän täällä mikään kostea ilma kierrä. Mikään ei puhalla, mistään ei tule kylmää ilmaa joka toisaalla poistuisi. Viileä tulee suoraan lattiasta.

Kolmen kesän jälkeen voin sanoa, että systeemi on toiminut hyvin. Kerran on oltu takuun tiimoilta yhteydessä. Kaikki toimi ja meni sen kautta hyvin. Takuuhan tässä on 10 vuotta ja uskon, että tekniikka vain ainostaan kehittyy vuosien saatossa.”

Juha Savolainen
omakotiasuja

Kohteen ratkaisuista voit lukea lisää kohdesivultamme.